Kumppaneille

Hyviä asioita tekee yhteistyötä etenkin suomalaisten yritysten kanssa. Haluamme olla mukana levittämässä hyviä asioita, luomassa uutta ja tekemästä maailmasta ymmärrettävämmän.


Esimerkiksi näin voimme yhdistää voimamme

Hakukoneoptimoidut sisältöyhteistyöt

Millä hakusanalla haluaisit löytyä Googlen etusivulta? “Parhaat joululahjat 2025”, “paras lumenpudotin”, “laulukursseja Tampereella”…

Voimme yhdessä miettiä, mikä hakusana olisi yrityksellesi paras (ja realistinen) ja tehdä siihen osuvan artikkelin hyviaasioita.fihin.

Emme voi taata, että pääset ykkössijoille, mutta voit kokeilla googlata esimerkiksi “paras lumenpudotin” ja katsoa, mitkä sivut ovat parhailla paikoilla.

Kokemuksia-tyyppiset kokeilut ja arviot

Mitä näet Googlessa kun haet “[brändisi] kokemuksia”? Yrityksen omat sivut antavat tietoa yrityksen näkökulmasta, mutta useimmiten “kokemuksia”-tyyppisillä hakusanoilla haetaan kolmannen osapuolen näkemystä.

Yhteistyössä Aalho Median ja hyviaasioita.fi-sivuston kanssa voit paremmin hallita sitä, mitä sinusta puhutaan – ja ennen kaikkea puhua niin kuin ihminen ihmiselle.

Kansainvälistyminen ja englanninkieliset sisällöt

Kansainvälistyminen Suomesta käsin tuntuu monesti samalta kuin umpisuolileikkaus etäyhteydellä Tyrnävästä San Franciscoon.

Aalho Median Jukka Aalholla on kokemusta mm. Oura Healthin ja Polar Electron kaltaisista kansainvälisistä yrityksistä. Englanninkielinen sisarsivumme allgoodgreat.com on yrityksellesi helposti lähestyttävä kanava kansainvälisille markkinoille – hyvän sisällön kautta.


Numeroita

Pähkinänkuoressa hyviaasioita.fi ja allgoodgreat.com.

153

julkaistua artikkelia

106

kävijöitä 106 eri maasta vuonna 2022

96,72%

kävijöistä oli Suomesta vuonna 2022

211 075

kävijää yhteensä vuonna 2021

93,9%

istunnoista tuli orgaanisesti hakukoneista vuonna 2022

10x

tavoite kasvattaa vuotuinen kävijämäärä 2 miljoonaan vuoden 2023 aikana


Miksi hyviasioita.fi?

Turvallinen

Hyviä asioita perustuu positiivisuuteen, laatuun ja tutkittuun tietoon.

Pitkäkestoinen

Hakukoneista löytyvä sisältö palvelee mahdollista asiakastasi kuukausien, jopa vuosien ajan.

Kustannustehokas

Jokainen hyvä juttu kasvattaa myös hyviaasioita.fi-sivuston arvoa. Otamme kuvat, haastattelemme ja kirjoitamme siksi edullisemmin kuin jos sisältö tulisi yrityksen omiin kanaviin.

Kehittyvä

Yhteistyökumppaneille on mahdollisuus päästä osaksi kasvavaa ja kehittyvää lifestyle-sivustoa. Vuoden 2023 tavoitteemme on kasvaa 10-kertaiseksi.


Esimerkkejä sisältöyhteistöistä ja suosituista sisällöistä



UKK

Millaisten alojen kanssa hyviaasioita.fi tekee yhteistyötä?

Keskitymme faktoihin ja positiivisuuteen. Keskitymme erityisesti kuluttajamarkkinoihin ja luotettaviin suomalaisiin yrityksiin.

Emme tee yhteistyötä esimerkiksi uhkapelisivustojen, pikavippiyritysten tai epäeettisesti toimivien yritysten kanssa.

Merkitäänkö kaupalliset yhteistyöt?

Merkitsemme kaupalliset yhteistyöt alan käytäntöjen mukaisesti. Se tarkoittaa esimerkiksi “Kaupallinen yhteistyö (yrityksen) kanssa” huomion lisäämistä artikkelin alkuun, kumppanuusmarkkinointilinkkien merkitsemistä *:llä ja no-follow-tagin lisäämistä yrityksen sivuille osoittaviin linkkeihin.

Miten sisältöyhteistyö etenee?

Voimme tehdä sisältöyhteistyöstä oman näköisemme. Yksinkertaisimmillaan prosessi menee näin:

  • Sinulla on yritys ja aihe, jolle haluat lisää huomiota
  • Otat yhteyttä Aalho Mediaan
  • Sovimme yhdessä sisältöyhteistyön tavan, esimerkiksi yhteistyöartikkelin
  • Aalho Media haastattelee, kuvaa ja kirjoittaa artikkelin
  • Sinä hyväksyt sisällöt (mahdollisen kommenttikierroksen jälkeen)
  • Sisältöyhteistyö julkaistaan hyviaasioita.fi-sivustolla

Paljonko sisältöyhteistyöt maksavat?

Voimme räätälöidä sisältöyhteistyön budjettiisi ja tavoitteisiisi sopivaksi. Ota yhteyttä ja ilmoita haluamasi budjetti niin etenemme sen mukaan.

Sisältö julkaistaan hyviaasioita.fi-sivustolla ja siitä on iloa kaikille lukijoille, joten saat laadukkaat sisällöt kuvineen usein edullisemmin kuin ostamalla sisällöt omiin kanaviisi.

Keneen voin ottaa yhteyttä?

Hyviä asioita on osa Aalho Mediaa. Voit ottaa yhteyttä yhteystietosivujen kautta tai suoraan osoitteeseen [email protected] Hyvien asioiden päätoimittaja on Aalho Median perustaja Jukka Aalho.