Vaihdoin vastikään työtuolin IKEAn Långfjell-tuolista Martelan Luna Active -tuoliin. Tuolin vaalea kangas oli hiukan käytössä nuhraantunut, joten sitä pitä saada vähän siistimmäksi myyntiä varten. Ongelmaksi tuli se, miten kankaan saa tuolista irti. 

Näin se onnistui.

Långfjell-työtuolin puhdistaminen

Aluksi kokeilin vaahdotetulla Fairy-vedellä hiukan hinkata kohtia, joissa käyttö näkyi eniten. Se ei kuitenkaan tuntunut riittävän, joten ajattelin, että laitan kankaan pesukoneeseen.

Imeydyin YouTube-videoiden syövereihin, koska kankaan irrottaminen ei ollutkaan niin helppoa kuin kuvittelen.

Näin irrotat kangaspäällisen Långfjell-työtuolista

Muista seuraavia vaiheita tehdessäsi, että lopputulos ei välttämättä ole haluamasi. Voi jopa olla, että et saa tuolia samanveroiseksi kuin ennen purkamista. Jos kuitenkin haluat jatkaa, näin se onnistuu. Muista, teet seuraavat vaiheet omalla vastuullasi.

Tärkein kikka on irrottaa koko mekanismi tuolinpohjasta ja leikata kankaaseen pienet liepeet, jotta saat kankaan irti ilman mekanismin purkamista.

Tässä havainnekuva kankaan leikkaamisesta. Jouduimme siis tärvelemään kankaan, mutta se oli lopulta helpompaa kuin tuolimekanismin purkaminen.

Sponsoroitu

“Erinomaista kesäluettavaa”

“Erinomaista kesäluettavaa”

Jukka Aalhon Sivutieromaani

Basam Books / Vuoden 2024 kesäkirja

“Sivutieromaani on erinomaista kesäluettavaa!” – arvio Instagramissa.   Kolme tietä. Kolme tarinaa. Tuhat sivuntienkuumaa kilometriä. Sivutieromaani on Jukka Aalhon moderni suomalainen tieromaani sinun kesääsi.

Sponsoroitu

Muista nämä

Kangas on kiinni tuolissa nyöreillä, jotka menevät tuoliosan läpi. Sinun täytyy irrottaa mustat klipsit ennen kuin kangas lähtee irti. Niitä on sekä tuolin pohjassa, että kaarteessa.

Onnea matkaan!